Opettajuus

Pedagoginen puuni rakentuu tukevista juurista, vahvasta rungosta ja tuuheasta lehvästöstä. Puu kasvaa ja vahvistuu vuosien varrella. Puun juuret ja runko, eli opettajuuden perustana on arvot ja ihmiskäsitykset. Tärkeimpinä arvoina pidän opettaja-oppija suhteen luomista, toinen toisensa kunnioitusta ja luottamusta.
Ihmiskäsitykseni on pitkälti eksistentialistinen, eli koen että ihminen on todella vapaa. Ihminen, oppija tulee aina kohdata arvokkaana yksilönä.
Oppiminen ja opettaminen on molemmin puolista vuorovaikutusta. Opetustilanteessa pelkästään oppija ei opi, vaan myös opettajalla on mahdollisuus oppia.
Oppimiskäsityksen perustana on kognitiivinen- ja humanistinen oppimiskäsitys. Käytännön kautta, seuraamalla opitaan ja tuetaan oppijan omia tavoitteita, joita kohti opettaja/tuutori ohjaa.
Puun latvasta löytyy substanssi eli metodit ja syyt opettaa. Substanssina, opetuksen tärkeimpänä sisältönä pidän musiikin iloa ja yhdessä tekemistä. Musiikin opiskelun ja harrastamisen pitää olla myös kivaa!
Opetusmetodin perustana pidän näppäripedagogiikkaa, joka tukee ajatusta opetuksen substanssista.
Ja miksi haluan opettaa? Siksi, että pystyn tarjoamaan musiikista ilmaisukanavan, elinikäisen harrastuksen ja pohjan ammattiopintoihin. Ja siksi, että musiikki kuuluu kaikille! Ei ole ketään, jolla ei olisi oikeutta saada musiikista iloa!
Palautetta oppilailta
"Kiitos mukavasta kurssista! Mielestäni mukavaa oli, kun soitettiin voimakkaasti "forte" ja hiljaa "piano" ja lisäksi oli kivaa soittaa yhdessä."
tyttö 9.v.
"Kurssilla oli mukavaa ja oli kiva saada kehuja.
tyttö 8.v.
"En voi kun kehua. Oot tosi hyvin saanut tyttöön kontaktin ja huomioinut tunneilla tytön jaksamistason tosi hyvin. Esim, kun ei ole jaksanut keskittyä johonkin juuri sillä hetkellä, oot vaihtanut tekemistä. Kappaleet on olleet tytön tasoon sopivia. Ja teillä tuntuu muutenkin synkkaavan, kun tykkää tulla sun tunneille ja jaksaa harjoitella myös. Ja ihana, kun oot pystynyt aikataulussa joustamaan."
